maanantai 18. lokakuuta 2010

Discover Holland Weekend

Perjantaina ollut tentti tuntuu jo kaukaiselta suurelta osin viikonlopun reissaamisen ansiosta, mutta osittain myös siksi ettei läp pääsyä tarvitse enää jännittää. Tentti siis läpi, jesh! Monivalintakysymykset sai tentistä mukaan ja oikea rivi ilmeistyi yliopiston intraan tunti tentin jälkeen, joten tuloksen pääsi laskemaan itse eikä tarvitset odottaa virallisia neljää viikkoa...

Viikonloppuna oli ESN:n (vaihtarijärjestö) Discover Holland -reissu, bussillinen vaihtareita ja 4 paikallista oppaina. Nähtiin kuusi eri kaupunkia, joten aikataulu oli tiukka, mutta ei nyt sentään juosta tarvinnut. Amsterdamiin ei menty, koska siellä kaikki käy muutenkin. Sen sijaan nähtiin muita isompia kaupunkeja ja pari pienempää, paljon kanavia ja merikin. Bussi starttasi lauantai-aamuna kahdeksalta, ja siitä lähtien bussissa soi aina ja koko ajan euro-pop, samat 15 biisiä uudestaan ja uudestaan. Loppuvaiheessa olikin jo ihan läppä kun samat biisit tuli aina uudestaa. Ei siis tarvitse arvailla, mitkä biisit soi päässä nyt. No, onneksi ei tartte kuunnella samaa kotona.. Tässä pari linkkiä niin pääsette tunnelmaan :)
  
Ensimmäinen paikka oli Den Bosch, parinsadantuhannen asukkaan kaupunki, jossa käytiin ihmettelemässä ensin vähän keskustaan kävellen ja sitten veneillä. Useimmissa Hollannin kaupungeissa kanavat ovat talojen etupuollella ja vain tiet menevät niiden yli. Den Boschissa sen sijaan kanavat ovat talojen takapuolella, ja kirkkoja, tavarataloja ym. on rakennettu kavavien päälle. Olikin hieman pelottavaa päästä kirkon alle, tuli tunne ettei tunnelin katto voi kestää. Pääsimme maistamaan paikallista hyvin hollantilaisille tyyppillistä herkkua Bossche bollenia, kermavaahdolla täytettyä ja suklaalla kuorrutettua tuulihattua.

 













Den Boschin jälkeen matka jatkui pieneen Kinderdijkiin, jossa pääsimme ihastelemaan ah niin tyypillisen hollantilaisia tuulimyllyjä. Pienellä alueella 19 tuulimyllyä, jotka kuuluvat Unescon maailmanperintö paikkoihin.


Rotterdamissa pääsimme ihailemaan maisemia Euromaster-tornista, jolla korkeutta 185m. Varmaakin korkein torni, jossa olen koskaan käynyt, sillä Vatikaanin Sant Peter's Basilican kupoli ei taida ihan samoihin lukemiin yltää. Maisemat olivat hienot, ja kyllä, satama-alue oli valtava, onhan se yksi maailman isoimmista satamamista. Ihmeteltiin vain ranskalaisen Paulin kanssa, miten niin iso satama on syntynyt joelle eikä meren rantaan. Rotterdamissa aikaa oli melko vähän, tornin lisäksi ajettiin vain bussilla kaupungin läpi ja käytiin vanhalla Rotterdam - New York terminaalilla, josta laivat lähtivät Atlantin yli 1900-alussa.



Tässä vaiheessa väsy alkoi painaa, onneksi jäljellä oli enään Utrecht, jossa yövyimme hostellissa 20 hengen dormeissa. Hostelli oli siisti, vanhassa nätissä talossa. Päivälliseksi syötiin lettuja, nam :) Tämän jälkeen oli ohjelmassa kaupungin yöelämään tutustumista, ensin pubissa ja sitten baarissa. Täällä useimpiin baareihin pääsee ilmaiseksi sisään ja narikka on euron, joten varsin opiskelija ystävällistä.



Aamupala klo 9 ja nokka kohti Volendamia, joka on pieni kalastakaupunki. Tosin nykyisin lähinnä turistipyydys, mutta mukava kaunis ja mukava sellainen. Siellä pääsin meren rantaan ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen, kuinka paljon huomasinkaan kaipaavani sitä, en olisi uskonut :) Paikan erikoisuutena on perinteiset hollantilaisvaatteet, joten pääsimme yhteiskuvaan, jossa kaikilla oli nuo vaatteet. Tämän jälkeen vierailimme vielä juusto- ja puukenkätehtailla.




Den Haag olikin sitten seuraava kohde, Hollannin poliittinen pääkaupunki, hallituksen ja kuningattaren työskentelypaikka. Siellä sijaitsee myös YK:n kansaivälinen tuomioistuin ja muuta kansainväliseen oikeuteen liittyvää. Teimme keskustassa kaupunkikierroksen kävellen ja suuntasimme rannalle, joka on yksi Hollannin suosituimmista. Hienoa hiekkarantaa riitti useita kilometrejä, voi kun olisi ollut lämpimämpää ja olisi voinut uida. Rannalla söimme fish and chipsit, paikalliset rakastavat kaikkea uppopaistettua, ja erityisesti ranskiksia majoneesilla. Rantakioskilla olikin vähän tekemistä kun väänsivät annokset koko bussille...




Oli mahtava viikonloppu, nähtiin monta eripuolta Hollannista ja päästiin paikkoihin, joihin ei muuten olisi löytänyt. Sunnuntai-iltana kotiin tuli siis väsynyt, mutta onnellinen tyttö. Osittain myös malttamaton, sillä Osku tulee tänään illalla. Kauan odotettu vieras, jota olen ikävöinyt. Nyt odotus palkitaan ja saan hänet tänne viikoksi :)

maanantai 11. lokakuuta 2010

Amsterdam ja muutakin

Syksy tulee vähitellen tännekin, suurin osa puista on vielä vihreitä, mutta värin muutosta keltaiseen päin on jo havaittavissa. Samoin ilma alkaa viiletä, aamut ja illat ovat jo kylmiä, päivällä on tähän asti tarjennut yleensä t-paidassa, mutta nyt on tuulessa uutta kylmyyttä ja tekee mieli vetää pitkähihaista päälle päivälläkin. Kämpässä sen sijaan riittä lämpöä, patteria ei ole vielä tarvinnut laittaa päälle ja peitoksi riittää pelkkä pussilakana. 

Pyöräilyn lisäksi ei juuri muuta urheilua kaipaa, siitä huolimatta tuli hankittu UM sportscard (yliopistoliikunnan jäsenkortti). Seitsemän euron kuukausihinnalla saa käydä jumpissa ja uimassa niin usein kuin jaksaa. Kaupungin molemmat uimahallit onkin nyt sitten testattu, ja onneksi kivempi niistä on ihan tuossa lähellä. Hallien aukioloaikoja tarkistaessa tuli ensimmäinen yllätys vastaan, sillä yleiseen uintiin on varattu vain muutama tunti päivässä ja muuten hallit on uimaseurojen ym. käytössä. Seuraava ylläri tuli vastaan pukkareilla, joilla vaatteet piti vaihtaa pienissä kopeissa ja vasta sitten kiikuttaa kaapille. Sen jälkeen suunnattiin uikkari päällä unisex-suihkuun, uimaan mennessä ihan ok, mutta pois tullessa tuli mieleen, että pitäisiköhän suihkutella uudestaan kotona. Altaassa vallitsi sitten viidakon lait, ratojen väleissä ei ollut kotoota tuttuja poijunauhoja, vaan jokainen ui siellä mistä löysi tilaa. Vesi oli molemmissa paikoissa mukavan lämmintä, joten saunaa ei kylmyyden puolesta kaivannut. No, kaikesta huolimatta uimassa oli kiva käydä ja aoin jatkossakin käydä uimassa :)
Hienot maisemat pääkirjaston kahvilan terassilta, hyvä paikka aloittaa päivä.
Nyt menneenä lauantaina oli Amsterdamin reissun vuoro, teillekin jo tuttujen Yvonnen ja Lisan lisäksi porukkaan liittyi saksalainen Anja. Näin saatoimme käyttää juna tarjouksen hyväksi, 2 hlöä matkustaa 1. luokassa päivän ajan niin paljon kuin haluaa 45 eurolla, halvempaa kuin alennettu 2. luokan lippu. Tosin eipä ykkösluokka muuten eronnut kuin että oli vähän enemmän tilaa jaloille :) Amsterdam oli mukava kaupunki, huomattavan iso Maastrichtin jälkeen. Ilmapiiristä tuli Berliini mieleen, ja kanavista Venetsia. Talot olivat söpösti vinossa mikä mihinkin suuntan. Pidempäänkin olisi kaupungissa viihtynyt, nähtävää olisi helposti riittänyt koko viikonlopuksi. Ainoa miinus puoli oli  tiheästi esiintyvä pilven haju, joka sai illan lähestyessä jo voimaan lähes pahoin.

Oikealta Yvonne, Lisa, Anja ja Ninnu
Tauko!
Päivälliseksi lettuja, olivatkin sen verran tuhteja, ettei jälkkäriä voinut edes ajatella :)


Tällä viikolla ohjelmassa onkin sitten perjantaina olevaan tenttiin lukemista, toki kavereita tulee nähtyä sitten iltaisin. Uusi kiva tapa on tehdä ruokaa porukalla, eipä tartte syödä sitten samaa ruokaa koko viikkoa :) Viikonloppuna on tiedossa ESN:n Discover Holland reissu, bussilla ympäri maata 50 muun vaihtarin kanssa. Ilmeisesti päästään tutustumaan pienempiin kaupunkeihin, joihin ei muuten tulisi välttämättä lähdettyä. Tarkempia tietoja odotellessa, ESN:n tiedotus kun ei ole sieltä nopeimmasta päästä ;) Ja sitten Osku jo tuleekin tänne, jesh!

Ja tämä kuva äidille, suomi-antennipipolle löytyi käyttöä passport-bileissä, joissa ideana oli puketua kotimaansa mukaisesti. Camillelle, ranskalaiselle kurssikaverilleni, tehtävä ei ollut yhtä helppo.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Joskus tapahtuu jotain kuin elokuvissa...

Kulunut viikko meni siis lähinnä flunsassa ja siitä vähitellen toipuessa. Jälkitautina pukkasi silmätulehdusta, onneksi lievänä, joten näyttää hoituvan kotikonstein, onneksi. Vaikka toisaalta olisi voinut olla mielenkiintoista tutustua paikalliseen päivytystykseen näin viikonloppuna.

Oltiin eilen illalla Lisan kanssa istuskelemassa yhdessä kodikkaassa pikku baarissa, jonne pitää mennä toistekin. Istuskeltiin siinä kaikessa rauhassa, ja tarjoilija tuli, kuten elokuvissa, kysymään että mitä haluttaisiin juoda seuraavaksi, kun joku mies haluaisi tarjota seuraavat. Tuntomerkiksi saatiin sininen villapaita, mutta ei kyllä onnistuttu tunnistamaan kyseistä henkilöä. Ei toisaalta viititty hirveesti pälyilläkään. Ja Osku ei huolta, kieltäydyttiin kohteliaasti juomista, joten loppu ei mennyt kuin elokuvissa... Eipä ole tällaista tapahtunut aiemmin, ehkäpä asiaa helpottaa, kun ihan tavallisissakin baareissa on pöytiin tarjoilu :)

Aika on mennyt täällä ihan hurjan nopeesti, ensi viikolla on reissu puolessa välissä! Kaksi kuukautta takana siis. Loppuaika tulee varmasti menemään vielä nopeammin, sillä loppuaikaa rytmittää mukavasti suunnitellut reissut ja odotetut kyläilijät. Ensi viikonloppuna on tarkoitus tarkistaa Amsterdam, ja siitä viikon kuluttua Osku saapuu viettämään lomaviikkoa tänne, en malttaisi odottaa! Ja ihan parasta on, että mulla on myös se viikko syyslomaa, joten voidaan lomailla rauhassa eikä tartte miettiä koulujuttuja. Oskun lähtemisen jälkeen onkin vain muutama päivä välissä ennen kun Riikka ja Toni (sisko-kulta ja sen mies) tulevat viettämään pitkän viikonlopun täällä. Marraskuun lopulla tulevat Pia ja Assi (ihanat ystävät) vuorostaan kyläilemaan, ja mikä hulluinta heidän vierailun jälkeen onkin enää Pariisin tai Lontoon reissu ja 2 viikkoa täällä jäljellä! 

Niin, ja pieni takaisku tuli tässä, kun koti-yliopiston atk-tunnukset lopettivat toimintansa perjatantaina. En siis pääse lukemaan sähköpostia, joten jos tärkeetä asiaa niin kannattaa olla yhteydessä tekstareilla tai facebookin kautta. Hotmail-osoittteen tietävät voivat myös laittaa viestiä sitä kautta. Toivottavasti saavat asian yliopistolla kuntoon maanantaina, odottelen vastausta. Mutta musta tuntuu, etten ole ainoa, joten voi olla, että kestää...