Mistähän sitä taas aloittaisi? Pitäisi ilmeisesti kirjoitella useammin niin ei olisi niin paljon kerrottavaa :) Ja välillä voisi kirjoitella ihan arkikuulumisiakin... Mutta takana taas parit reissut ja pre-Carnaval, joten kirjoittelen nyt ainakin niistä.
 |
Yvonne, Lisa ja yksi Gentin kanavista. |
Viime viikonloppuna valloitimmme lisää Belgiaa tutuksi tulleella kolmikolla. Lauantaina oli ensimmäisenä vuorossa junalippujen päivitys, kun meille olikin myyty liput perjantaille vaikka useaan kertaan sanoimme lähtevämmä lauantaina. No, pienten tappioiden jälkeen oli hyvä lähteä liikkeelle, Gent ensimmäisenä kohteena. Otimme asemalta tarkoituksella kiertoreittiä keskustaan menevän sporan, ja hyvä valinta olikin, sillä näimme tavallista kaupunkielämää pramean keskustan lisäksi. Keskusta täytti paikalliset normit, eli useampi komea kirkko, vanhoja taloja, nättejä kanavia, ostoskatu ja suklaata(kiitos Muikku vinkistä, edullisia & hyviä konvehteja löydettiin). Ja löytyi sieltä jotain epätyyppillistäkin, graffitikuja, jolle kuka tahansa saa maalata mitä haluaa. Netistä löytyneen ilmaisen, epäkaupallisen, paikallisten tekemän Use-it-mapin avulla oli helppo hahmottaa ne jutut, jotka haluaa nähdä.
 |
Ghentin "keskiaikaista" keskustaa. |
Use-it-map-sarjasta löytyi myös kartta Bruggeen, joka olikin sitten selkeästi enemmän turisti-kaupunki kuin Gent. Nätti ja söpö kaupunki, mutta mun makuun ehkä liikaakin turisteja. Snuffle-hostelli oli ihan huippu, 15 e/yö 12 hengen dormissa, siistiä, rauhal- lista, hyvä aamiainen ja alakerran baarissa ilmainen keikka illalla! Hinta-laatusuhde paikallaan. Sunnuntaina tarkistettiin vielä vika paikat Bruggestä ennen kuin suunnattiin Antwerpeniin.
 |
Antwerpenin monikerroksinen asema. |
 |
Lisa ja joen alikulkutunneli. |
Antwerpen olikin sitten selkeästi isompi ja modernimpi kaupunki, ja hyvä niin. Selkeästi huomasi, ettei niin turistipaikka, kun kaupat oli kiinni ja ihmisiä hyvin vähän kaupungilla liik- keellä. Mitä jäi mieleen Antwerpenistä? Silta, jota ei ollutkaan, iso ja nätti rautatieasema, timantti- kaupat, syksyinen puisto ja hyvä ruoka, savulohta perunamuusin kera :)
 |
Syksy! |
11e van de 11e eli pre-carnaval valloitti Maastrichtin torstaina. Varsinaista carnavalia vietetään maaliskuun alussa, kyseessä siis viikon pituinen vappu, jolloin kaupugilla liikutaan vain naamiaisasuissa tai ainakin carnaval-väreihin pukeu- tuneena, eli punaista, vihreää ja keltaista, ja jotta kylmä ei yllättäisi dokailu aamusta iltaan kuuluu myös ohjelmaan.
Nyt kyseessä oli vain päivän mittainen lämmittely, mutta hurjalta vaikutti sekin. Yhdeltätoista, kun tapahtuma alkoi Vrijthofilla (iso aukio keskustassa), paikkalliset joivat pulloja tyhjäksi ennen turvallisuustarkastusta. Kuuden aikaan kun palasin luennolta ja PBL-istunnosta oli meno varsin hurjaa, enpä muista nähneeni niin paljon umpikännisiä ihmisiä edes vappuna Helsingissä. Ja mä kun luulin suomalaisten olevan pahimpia tän suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti